Italian Dolomiitit ja Itävallan Ramsau am Dachstein

Lauantaina 6. syyskuuta lähdettiin reissuun tyttäreni Saaran perheen kanssa kohti Italiaa ja Dolomiitteja. Ensimmäistä kertaa olltiin matkassa lapsenlapsemme Lennin kanssa, joka oli lähtiessä vasta 9 kuukauden ikäinen. Kyseessä oli kahden viikon pikareissu, ensin Dolomiiteille Italiaan ja sitten Itävallan Alpeille.

Matka alkoi aamulennolla Müncheniin , jossa oltiinkin vähän etuajassa, paikallista aikaa noin 9:25. Paikat saatiin jo lähtöselvityksessä kotona, tilaa lennolla siis oli. Lento meni mukavasti, istuimme parin penkkirivin päässä toisistamme, Lenni, Saara ja Joona omalla paikkarivillään, me taas vähän taaempana vaimoni Sarin kanssa. Me "uudet" isovanhemmat saimme Lennin seuraksemme lähes koko lennon ajaksi, osan ajasta hän tosin nukkui mummin sylissä. Kyllä oli kivaa matkustaa! Lenni jaksoi lennon hienosti, minusta hän on ehdottomasti maailman paras ja kiltein lapsenlapsi.

Münchenin lentokentältä matka jatkui vuokra-autolla (ihan tuliterä VW Passat, 2740 km ajettu). Saimme isoon farmariin mahtumaan koko porukan ja matkalaukutkin. Yhtä kyytiä ei Lennin vuoksi ollut tarkoitus ajaa,  ajomatkan Dolomiiteille olikin jaettu kahteen päivään. Ensimmäisenä etappina oli lauantaille ajo kohti Itävallan Insbruckia ja esikaupunkialuetta nimeltä Mutters, jossa yöpyminen.

Ajo tehtiin Lennin ehdoilla. Ajomatkalla yksi pysähdys Bad Heilbronissa ja siellä paikallisessa italialaisessa ravintolassa nimeltä Ristaurante daRicardo. Sitten jatkettiin taas kohti Muttersia.

Muttersissa yhden yön yöpyminen oli isossa airbnb-asunnossa. Kaupassakin piti käydä, että saatiin illaksi syötävää ja aamuksi puurotarpeet. Eipä ollut illalla vaikeaa saada unen päästä kiinni, sängyssä kaikki jo iltayhdeksän aikaan, Lenni vähän aikaisemmin.

Airbnb-kämpästä piti lähteä sunnuntaina kello 11 mennessä. Päätimme, että Lennin nukkui vielä päikkärit ennen kuin automatka kohti Casselrottoa alkoi. Muttersin kylässä vietettiin kirkollista juhlaa, nimeltään "Marian nimijuhla" (Feast of the Holy Name of Mary procession). Juhlan ohjelma sisälsi hartaan messun (Hochamt) seurakuntakirkossa, jota seurasi juhlallinen kulkue kylän halki, mukana soitinyhtye ja lainkkiveljet ("Schützen"). Koko juhlallisuus päättyi kylän musiikkipaviljongissa, joka oli ihan majoituksemme naapurissa. Tapahtuma alkoi klo 08:30 ja kesti noin kaksi tuntia. Seurasimme tätä asunnon terassilta aina välillä.

Autolla lähdettiin jatkamaan matkaa vähän 11 jälkeen. Matkalla Casselrottoon teimme yhden pysähdyksen kaupungissa Sterzing. Oltiin jo Italian puolella ja ajo alkoikin olla yhä enemmän pitkin vuoristoteitä. Jätimmekin moottoritien käyttämättä ja ihailimme maisemia pienemmillä teillä.

Saavuimme kolmen jälkeen iltapäivällä Tisanan pienee kylään, joka oli muutaman kilometrin päässä Casselrotton kaupungista.

Siellä meitä odotti asunto kahdella makuuhuoneella ja kylpyhuoneella. Ei ollenkaan hassumpi paikka. Schlern vuoren "dolomiittimaiset" maisemat näkyivät makkarin ikkunasta. Mukavan tuntuiset isännät, joiden poika puhui kanssamme englantia. Auto saatiin säilöön isoon autohalliin. Loppuiltapäivästä menimme vielä Casselrottoon ruokakauppa Eurospariin tekemään ostokset. Kauppa meni kiinni kello 19 ja tuntui siltä, että kaikki muutkin kylässä asustavat olivat ostoksilla. Joona teki sitten illalla koko porukalle pastaruokaa ja kuinka ollakaan, taas oltiin ihan valmiita aikaisin nukkumaan ajoissa. Matkapäivä sujui Lennilta taas kuin vanhalta tekijältä!

Täällä historiallisessa Tirolissa kaikki paikan nimet ovat kahdella kielellä eli Casterotto on myös Kastelruth ja Tisana on Tisens. 

Viikon ensimmäisen päivän eli maanantain pääkohde oli Secedan vuori. Kansallispuistoissa on täälläkin droonin käyttö kielletty, joten näkymiä Secadan huipulta piti ottaa omalla kapulalla otetuilla videoklipeistä ja niistä työstää droonivideon korvaaja. Jos jostain tulee mieleen "henkeä salpaavat maisemat" niin tästä videosta. Ilmakin suosi eli aurinkoa oli tarpeeksi ja pilvisyys heikkoa.

Autolla piti ensin mennä Ortisein kaupunkiin ja sieltä köysiradan alkuun ja parkkipaikalle. Ajomatkaa ei ollut kuin 17 kilometriä, mutta tiet kun olivat kuin serpentiinejä, aikaa meni kuitenkin 25 minuuttia. Varsinaista ruuhkaa ei ajomatkalla ollut, mutta paikalle oli tullut kauniin sään vuoksi paljon muitakin ihmisiä. Saimme juuri ja juuri auton parkkipaikalle ennen kuin se täyttyi kokonaan. Sitten köysiradalla ylös: lippu maksoi 52 euroa per henkilö!

Köysiradalla noustiin noin 2400 metrin korkeuteen. Pääteasemalta ja huipulta löytyi vaellusreittejä vaikka kuinka paljon. Me valitsimme helpon vajaan kahden kilometrin ympyräreitin, kävelimme ja ihastelimme komeita maisemia. Onneksi mukana oli asunnolla tehdyt eväät, jotka nautittiin sen jälkeen, kun olimme ihmetelleet paikallisen ravintolan menua ja hintoja. Ruoka-annosten hinnat olivat 30 euroa ja siitä ylöspäin. Secedaa ihaltiiin kolmisen tuntia ja sitten laskeuduimme samaa reittiä kun tullessa alas kaupunkiin. Lennin syöttämisen ja nukahtamisen jälkeen päästiin itsekin lounastamaan. Ja sitten paluu kohti Casselrottoa ja majoitusta. Ihana päivä ja onneksemme auringonpaistettakin saatiin pilvien lomasta. Ylhäällä ei ollut edes kylmä. Enpä ole tällaisia vuorimaisemia aikaisemmin nähnyt.

Tiistaiaamu 9. syyskuuta alkoi aikaisin, vaikka Lenni nukkui kyllä täällä hyvin yönsä Italian aikaerosta huolimatta. Aamukuuden jälkeen hän tuli säteilevänä moikkamaan herääviä isovanhempiaan. Ihana herätys ja uuden päivän alku!

Lähtö oli aamiaisen jälkeen yhdeksän aikoihin: ajettiin ensi autolla Siusiin (saksaksi Seis), josta kondolihissillä Compatchiin. Siusiin ei ollut matkaa kuin 7 kilometriä. Parkkipaikkaa oli ilmainen ja kondolihissi maksoi "vain" 28 € per henkilö. Tuntui Secedan jälkeen halvalta.

Kondolihissin pääteasemalta valittiin helppo kävelyreitti Saltria- nimiseen kylään. Matkaa oli noin 5,4 kilometriä ja kantorinkassa Lenni tuli mukavasti Joonan mukana. Kantorinkassa hän sai nukuttuakin. Puolipilvinen ilma vähän "peitteli" maisemia, mutta ei voinut valittaa, kaunista oli. Lounas syötiin vuoristomajalla. Saltriasta tultiin bussilla takaisiin Compatchiin, sieltä taas kondolihissillä Seisiin ja vuokra-autolla majapaikkaan.

Keskiviikko 10. syyskuuta oli ennusteen mukainen sadepäivä. Päätimme käydä Bolzanossa, joka on alueen isoimpia kaupunkeja. Siellä on mm. Museo, jossa voi ihastella lumimies Ötzin muumiota. Autolla sinne kesti vajaa puoli tuntia, navigaattori ohjasi pienemmälle tielle, kun vieressä menevä moottoritie näytti ruuhkaiselta. Moottoritie oli rakennettu ihan vuoren rinteeseen kiinni, hurjan näköistä!

Kulttuuri ja historiallisista kohteista huolimatta pääkohde oli urheiluvälinekauppa Decathlon. Olisihan erilaisia kohteita ollut tarjolla, lumimies Ötzin muumiosta alkaen, mutta aika kului nopsasti isossa ostoskeskuksessa. Lounasruokailukin tapahtui samassa ostarissa.

Sateen jälkeen tapahtui poutaantuminen palatessamme Tisanaan. Loppuiltapäivästä muut,paitsi minä, kävelivät Casselrottoon. Keskiviikkona siellä olevassa pizzeriassa on tarjouspitsat 8€ kappale. Hain koko porukan autolla takaisin majapaikalle pitsoineen kävelyn jälkeen. Iltatoimet Lennin aikataulun ja tahdin mukaan ja taas kerran ajoissa nukkumaan.

Torstai 11. syyskuuta oli vierailupäivä Sassolungoon: ajo ensin Passo Sellaan, josta noustiin kahden hengen kondolihisseiltä Forcella Sassolungon vuoristomajalle, joka oli lähes 2200 metrin korkeudessa. Huippu Langkofel on 3181 metrin korkeudessa. Hinta kondolihissille oli vähän alhaisempi Secedaan verrattuna, 35 euroa menopaluu. Ylhäällä syötiin omat eväät ja nautittiin upeista maisemista. Pystysuoria vuorenseinämiä ylhäällä käytetään vuorikiipeilyyn, merkattuja & noustuja via ferrata-reittejä oli paljon.

Seuraavalla videolla näkymät Sassolungo-vuoren ja sitä ympäröivien vuorien maisemista. Täälläkään ei saanut kuvata droonilla, kyseessä kun on kansallispuisto. Kännykällä piti ottaa videonpätkiä, jotka ehdin editoin jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi. Maisemat olivat henkeäsalpaavat ja mieleenpainuvat, kannatti tulla tännekin. 

 Saara ja minä päätettiin kävellä alas polkua pitkin, taas ihaillen maisemia, jotka tulivat komeina ja jylhinä esille joka suunnasta. Kävelyyn meni tunti aikaa, matkaa tosin vain kolme kilometriä. Alas kävellen sai ihailla lisää ympärillä olevia maisemia ja alkaa ymmärtää, miksi Dolomiittien vuoret ovat niin suosittuja. Iltapäivän päätteeksi syötin kondoliaseman lähellä olevassa ravintolassa. Sitten paluu kämpälle ajoitettiin siten siten, että Lenni sai nukuttua päikkärit autossa.

Kämpillä jäi vielä aikaa dronettamiseen, joskin Schlern vuori oli lähes koko ajan paksujen pilvien peittämä. Otin myös droonivideoita Tisanan kylästä sekä näkymistä Casselrotton suuntaan. Ihan auringonlaskun jälkeen tuli sitten hölmöiltyä. Pilvet kun oli vihdoin väistyneet, ajoin innoissani droonin lähemmäs vuorta ja aloin kuvata sitä sivuttaisuunnassa. Vaikka olin droonin kanssa maksimilentokorkeudella, se ei silti riittänytkään, vaan sivuttaissuunnassa törmäsin kuitenkin droonilla korkeaan kuusen latvaan. Onneksi laitteessa on "Find my drone" toiminto. EI muuta kuin autolla mtkaan ja sain Joonan avustamana paikallistettua droonini muutaman kilometrin päästä lähimetsästä. Onni onnettomuudessa, löytyessään drooni oli ehjä. Huh!

Me isovanhemmat jäimme perjantaina majapaikkaan hoitamaan Lenniä, kun Saara ja Joona lähtivät patikoimaan. Vein heidät autolla Siusin lähelle reitin alkuun aamulla jo ennen kello yhdeksää. Reitti oli n. 12 kilometrin patikointi, jossa lähes 700 m nousua. Saaran ottamista kuvista päätellen oikein kaunis reitti vesiputouksineen. Tosin myös haastava nousun vuoksi.

Sää suosi tänäänkin Tisanan kylää ja meitä, aurinko paistoi ja vasta puolenpäivän jälkeen alkoi pilvistymään. Teimme Lenniä kärräten pienen kävelyreissun kylän lähimaastoon ja ja sen jälkeen leikimme Lennin kanssa asunnossa sisällä patikoitsijoita odotellessa. Lenniä kiinnosti kovin ulkona talon lähellä oleva puro, samoin pihoilla liikkuvat kissat. Varsinainen maalaiskylä tämä pikkuruinen Tisana.

Loppuiltapäivästä menimme vielä hienon viikon päätteeksi Casselrottoon ruokailemaan ja sieltä hyvissä ajoin asunnolle ennen Lennin iltatoimia.

Tänään piti myös jo pakata valmiiksi, sillä aamulla on aikainen lähtö ennen aamun puoli kymmentä. Alkaa olla "Dolomiittireissu" lähes päätöksessä.

Lähtöpäivä Dolomiiteilta lauantaina 13. syyskuuta: autolla paluu Saksaan Itävallan kautta, nyt suorinta ja nopeinta moottoritietä seuraavaa reittiä Munchenin lentokentälle. Lenni, Saara ja Joona palasivat takaisin Suomeen, me taas Sarin kanssa jatkoimme Itavaltaan, kohti Ramsau am Dachsteinin vuoristokylää. Munchenin lentokentälle saavuttiin kolmen aikoihin iltapäivällä ja sanoimme heipat & kiitos seurasta Lennille, Sarille ja Joonalle.

Ramsau am Dachstein

Matkaa seuraavan kohteeseen eli Ramsau am Dachsteinin majapaikkaan (airbnb) oli noin 260 kilometriä ja ajoaikaa arviolta vähän alle kolme tuntia. Vuokra-auto vaihtui pienempään, kun matkustajia oli enää vain me kaksi, minä ja vaimoni. Lähtemään kun pääsimme vasta loppuiltapäivästä, perille majapaikkaa saavuttiin vasta iltakahdeksan jälkeen lauantaina 13. syyskuuta pilkkopimeässä, Ajomatkan aikana piti käydä kaupoilla ja aterioimassa. Paikalla meitä odotti omistaja. Sisääntulon deadline oli iltakahdeksaan mennessä, joten vuokraemäntä joutui odottamaan meitä yli sen. Myöhästelystämme olin myös ilmoittanut. Sisäänkirjoittautuminen tapahtui nopsasti ja päästiin matkasta väsyneenä nukkumaan. Vanhan tyylinen, 60-luvun kahden huoneen loma-asunto, jossa kaikki toimivaa, ei kuitenkaan todellakaan luksusta. Muuten ei ollut kyllä yhtään käsitystä millaiseen ympäristöön olimme tulleet.

Sunnuntai 14. syyskuuta alkoi tutustumisella Ramsauhun. Vuokra-auto jäi majapaikkaan parkkiin ja päästiin kävellen liikkeelle. Ympärille katsellessa tajusin, että Dolomiittien jälkeen päästiin vähintään yhtä komeisiin vuoristomaisemiin. Dachsteinin jäätikön siintäessä Ramsaun taustalla ihan nimen mukaisesti. Pienen patikoinnin jälkeen pääsimme Ramsaun kylään, lounastimme ja jatkoimme alhaalla laaksossa lännen suuntaan kunnes käännös metsien halki takaisin majapaikkaan.

Kaupat ovat Itävallassa kiinni sunnuntaisin, siksi olimmekin huolehtineen kaupassa köynnistä jo eilen lauantaina. Saksassa sama tyyli, ruokakaupat ovat samalla tavalla sunnuntaisin kiinni.

Maanantaina mitäs muuta kuin patikoimaan, sitähän tänne oltiin tultu tekemään! Tämä vaellusreitti oli nimeltään rakkaalle vaimolle sopiva "Jungfrausteig". Nousua oli kahden kilometrin matkalla vajaat 650 metriä, koko reitti 8 kilometriä. No kyllä kannatti vähän ponnistella, palkinnoksi saatiin mahtavat maisemat noin kahden kilometrin korkeudessa. 

Itävallan posti oli keksinyt mielenkiintoisen tempauksen ja tavan markkinoida itsestään. Kahden kilometrin korkeudesta löytyi postilaatikko, jonka vieressä taas oli puulaatikko, jossa oli tyhjiä postikortteja ja ohjeet kortin lähettämiselle. Postimaksua ei tarvinnut maksaa ja posti lupasi tyhjentää laatikon kahdesti viikossa ja toimittaa kortin perille! No mehän laitettiin postia rakkaalle lapsenlapsellemme Lennille!

Tiistaina ajelimme autolla kohti toista lähellä olevaa lomakeskusta nimeltä Fliztmoos. Aika samantyylinen kuin Ramsau joskin Dachsteinin järkälemäiset vuorenrinteet jäivät pois päänäkymistä. Täällä lounastimme ja iltapäivällä teimme pikkupatikoinnin läheisen Almseen ympäri. Järvelle piti ajaan ns. tullitietä. Turistilta peritään maksu tien käyttämisestä.

Keskiviikkona lähdettiin autolla Leobeniin noutaamaan kummipoikaamme Eppua, joka asuu tällä vuorien ja patikoitsijoiden maassa nykyisin. Matkaa Leobeniin oli noin 140 km ja vei autolla vajaa kolme tuntia. Ajomatkan aikana mietimme, miksi 17. syyskuuta tuntuu niin tutulta päivämäärälta? No sehän olionnistuneesti molempien unohtama hääpäivämme! 40 vuotta olemme yhdessä vaeltaneet eteenpäin, ja matkahan jatkuu!

Leobenissa tutustuimme itse kaupunkiin Epun esittelemänä. Sitten ajelimme puolen tunnin verran kaupungista kohti Sankt Lorenzen im Mürztal'ia, jossa oli Epun suosittelema vaellusreitti puole tunnin ajomatkan päässä. Reitti oli nimeltään "Romanttinen reitti". Sopi täydellisesti hääpäiväämme! Mukavan vaelluksen jälkeen Eppu teki meille maistuvat pasta-annokset ja sitten "kaappasimme" Epun mukaamme Ramsauhin.

Kartasta saa helpommin käsituksen miten Schladming,  Ramsau am Dachstein sekä Leoben sijoittuvat Itävallassa Wienin sijaintiin.

Torstaina sitten patikoitiin Epun kanssa tämä klassikko reitti Ramsau am Dachsteinissa eli Fünf Hütten Weg. Nimensä mukaisesti reitillä on vierailtavissa viisi vuoristomajaa, meidän versiossa tosin kuusi. Droonivideolta löytyy yksi, Dachstein Südwandhütte. Nousua oli taas reippaasti - kahteen kilometriin noustiin ja pituuttakin reitille tuli 14 kilometriä. Taas pitkän nousun ja patikoinnin aikana palkintoina olivat upeat maisemat Dachsteinin massiivista eri suunnista. Samoin näkymät alas Ramsau am Dachsteiniin ja sitä ympäröivään laaksoon.

Perjantaina patikointi kummipojan kanssa jatkui. Nyt autolla ensin kondolihissin lähtöpaikalle, siitä hissillä ylös Dachsteinin jäätikölle kolmen kilometrin korkeuteen. Jäätiköllä patikoitiin kolmisen kilometriä. Näkymät tästä korkeudesta katseltuina mykistivät, näissä puitteissa tunsi olevansa niin pienen pieni tässä suuressa maailmassa. Mutta surullista ajatella, että vaikka jäätiköllä on paksuutta parikymmentä metriä niin ilmastonmuutoksen näin jatkuessa nykytahtiin, sen on ennustettu sulavan pois noin 40 kymmenessä vuodessa. Samoin lumen pinta oli tummahkoa, koska ilmansaasteita on laskeutunut sen pinnalle, onneksi enimmäkseen kuitenkin hienoa hiekkaa tuulien mukana.

Sitten oli aika palauttaa Eppu Leobenin kotiinsa. Veimme hänet autolla Schlandmingin asemalle, josta hän jatkoi bussilla Leopeniin. Kiitos Eppu seurasta, toivottavasti nähdään taas pian, joko vuorilla tai muualla!

Perjantai-ilta kuluikin sitten pakaten ja lähtövalmisteluja tehden. Lauantai 20. syyskuuta oli ajopäivä Müncheniin. Pysähdys ajomatkan aikana urheilukaupassa (outlet paikassa Eben in Pongau), kokonaisuudessaan taas vajaat kolme tuntia ajoa. Chiemseen kohdalla pysähdyttiin ja lounastettiin, minulle currywurst tuli automaattisena valintana! Lentokentällä oltiin vähän kahden jälkeen iltapäivällä kun vuokra-auto piti palauttaa klo 15 mennessä. Iltakoneella klo 18:35 Suomeen.

Kaksi viikkoa kulunut mahtavissa maisemissa mahtavien ihmisten seurassa! Mutta kaikkihan päättyy aikanaan, taitaa olla maailman käytetyin klisee.